Annetaan vastikkeellista tukea Ranskan, Saksan ja Italian pankeille
Tosiasiassa rahoitamme myös Iso-Britannian pankkeja, jotka euroalueen ulkopuolisina keräävät rusinat pullasta ja miksi eivät keräisi?. Ilta-Sanomissa Elinkeinoelämän tutkimusjohtaja Niku Määttänen:"Suomen asema on tämän sopimuksen myötä parempi kuin muiden maiden, eli voidaan tulkita voitoksi Suomelle. Kokonaisuuden kannalta vakuuksissa ei ole mitään järkeä, eihän siitä mitään tulisi, jos kaikki maat niitä vaatisivat."
Niiden edellämainittujen maiden, joiden pankit ovat vastuuttoman velanannon vuoksi aiheuttaneet sekä euro- että pankkikriisin, pitäisi kantaa myös taloudellinen vastuu ja pelastaa pankkinsa budjettirahoituksestaan. Niku Määttänen, miksi suomalaisten veronmaksajien pitäisi osallistua espanjalaisten pankkien pelastusoperaatioon? Espanjassa on riitävästi varallisuutta kansallistaa pankkinsa kuten Suomessa jo1990-luvun alussa tehtiin. Nyt raha valuu Keski-Eurooppaan saksalaisille, ranskalaisille ja italialaisille pankeille. Niku Määttänen, miten paljon suomalaisilla eläkeyhtiöillä/pankeilla on Espanjan rakennussektorille sijoitettua varallisuutta? Niku Määttänen, miksi Suomen pitäisi osallistua suureen puhallukseen Keski-Euroopalaisille pankeille? Oletko jo säätiön jäsen vai onko pallo vain muutoin hukassa?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Täältä löytyy jonkinlainen lyhennelmä:
Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle Euroopan rahoitusvakausvälineen varainhankinnalle myönnettävästä valtiontakauksesta Espanjan pankkisektorin vakauttamiseksi annettavaa lainoitusta varten

Kommentoi 2 kommenttia