*

OSAKARIK

Työttömyysturvan aktiivimalli, oliko tämä Häkämiehen idea telttamajoituksesta?

Kansallinen Kokoomus haluaa aktiivimallilla turvata perusäänestäjiensä tuen seuraavissa vaaleissa. Onko kokoomuksessa kukaan laskenut, miten paljon työntekijän pakkosiirto pitäjistä kasvukeskuksiin maksaa? 

Suurempien asumiskustannusten vuoksi peräkylän aikamiespoika tai Paavo Väyrynen ja hänen perheensä saisivat asumistukea ja mahdollisesti joutuisivat turvautumaan toimeentulotukeen. Töitä saadessaan Kelalta saadun ansioihin sovitellun päivärahan käsittely kestää noin kolme viikkoa.

Palkansaajajärjestöissä toimia ei katsota hyvällä ja ensi keväänä on odotettavissa maan hallitukseen kohdistuvia lakkoja, jotka ovat laillisia voimassa olevista työehtosopimuksista huolimatta.

Rahan siirtoa taskusta toiseen siten, että osa kolikoista tipahtaa matkalla. Kyllä entistä kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujusta tulee ikävä, Elinkeinoelämän Keskusliittoa ei niinkään.

Paavostakin tuli etelän poika rakentamallaan jalasmökillä, ei ihan eduskuntatalon viereen, mutta jonnekin pohjoiseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

En ymmärrä miksi eläkeläiset ja työttömät asuvat ''ruuhkasuomessa'' asumistuella.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Ne joilla ei varaa; ei kuin Pekan seuraksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset