OSAKARIK

Miten elämässä kävi näin?

- Jos joku osaa väärentää rahaa, se olen minä. Tutkin eurokolikoita ennen niiden liikekannallepanoa.

- Yksi entisistä ystävistäni yleni ilmavoimien komentajaksi, minulla on ainoastaan Suomen paras todennettu motoriikka.

- Yksi entisistä ystävistäni perusti yrityksen nimeltään Notareal ja hänet tuomittiin Suomen suurimpana talousrikollisena. Hän sai lentokapteenin papereihin ohjaavan opiskelupaikan Yhdysvalloista, mutta keskusteltuani kanssani päätti suorittaa Sykin viimeisen vuoden loppuun. Loppu onkin historiaa.

- Seurustelin aikoinaan tällä hetkellä ei pörssinoteraatun, mutta kenties kohta noteeratun Suomen rikkaimpiin kuuluvan naisen kanssa. Olin kihloissa nykyisen pääomistajan kanssa.

- Talvivaaran Pekka Perä oli entinen paras kaverini. Panin välit poikki jo ennen Suomessa toteutettua kaivoshanketta.

- Yksi entisistä kavereistani kidnapattiin Tapulikaupungin kantabaarini edustalta. Pyysin hänet kotiini selvittämään päänsä, ei tietenkään totellut ja seurauksena oli Ilta Sanomien etusivun lööppi: miljonääri kidnapattu.

-  Tunnen Grotenfeltit, Ramsayt ja jopa edesmenneen Niklas Herlinin. Niklas ymmärtääkseni antoi minulle  näille sivuille monta kirjoituskieltoa.

- Olen tehnyt Suomen paksuimman diplomityön. Suullisesta sopimuksesta huolimatta Outokumpu Oyj ei maksanut minulle rojalteja kehittämistäni seoksista.

- Olen käynyt Mäntyniemessä muutamaan otteeseen, mutta en koskaan tavannut punatukkaista noita-akkaa, tarinoita riittää lisää, mutta en nyt viitsi kuten ei myöskään Suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen..

Köyhänä syntynyt ja köyhänä kuolee. Edesmennyt isäni  (kirurgi ja ortopedi) sanoi minulle: Älä lue itseäsi lääkäriksi, tapat potilaasi. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Tämä oli hienoa piiloteltua rehvastelua. Oikein hauskaa.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Kiitos, se olen vain minä ja Tapio Rautavaaran sanoin kaikki on totta.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Minä sentään olen kakkinut samassa vessassa missä Jacklyn Kennedy!

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Minä olen ollut samassa vesisateessa Kekkosen kanssa.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Kuin itsestäni olisin lukenut. Paitsi että ex-tyttöystäväni poika omistaa yhden Ruotsin suurimmista yrityksistä. Jätin hänet koska en pystynyt juomaan riittävästi.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Saksassa sai aikoinaan erikoistarjouksessa panttitölkistä enemmän rahaa mitä itse juoma maksoi. Suomessa se ei ole mahdollista, säädelty yhteiskunta, odotan vain sotea ja taskuun tippuvia rahoja. Ai niin, isäni perustaman Hakaniemen Polin osake kuuluu lääkäri siskolleni.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Pitää vaan säilyttää tyhjät tölkit ja odottaa, että alumiinin hinta nousee.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää Vastaus kommenttiin #7

Bensan hinta on pilvissä, onneksi on varakanisteri.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää Vastaus kommenttiin #7
Käyttäjän haapaniemi74 kuva
juha haapaniemi

Pakko suositella!

Uppoaa minun huumorintajuun täysillä!

Hyvä Olli!

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Kiitos, mutta omaa elämääni katsellessani en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

#6. Ota elämäsi tragikoomisena sattumana. Se on sitä kaikkien kohdalla.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää Vastaus kommenttiin #15

Tragiikkaa löytyy komiikkaa enemmän, mutta köyhä senkun porskuttaa.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Abraham Lincoln oli epäonnistunut elämässään suurin piirtein kaikessa, mutta sitten hän päätti ryhtyä USA:n presidentiksi. Häntä pidetään edelleen USA:n kaikkien aikojen parhaana presidenttinä. Ei pidä lakata yrittämästä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset